Kevättä on selkeästi jo ilmassa, joka ilta hämmästelemme sitä miten valo on lisääntynyt ja illan tunnit alkavat jo valoisaan aikaan! Nyt on hyvä hetki kurkistaa maaliskuun tapahtumiin Huilissa.

8.3. vietetään jo perinteistä Naistenpäivän iltaa. Ilta alkaa Sannan ohjaamalla kasvojoogalla, jossa jumpataan kasvojen lihaksistoa, ja rentoutetaan ja hierotaan kasvojen kireyksiä. Saat vinkit kotiharjoitteluun, ja opit miten kasvojen eri kerrokset toimivat. Kasvojoogalla parannetaan ihon pintakerroksen aineenvaihduntaa ja verenkiertoa, vaikutetaan sidekudoksen kautta kollageenituotantoon ja lymfan kiertoon ja hieronnalla voidaan vapauttaa jännityksiä ja sitä kautta kirkastaa kasvojen ilmettä.
Kasvojoogan jälkeen upotaan äänimaljahoitaja Hanne Kareisen syvärentouttavaan sointukylpyyn. Illan aikana osteopaatti Pia Wiksten esittelee uutta suloista hoitotilaansa ja kertoo osteopatiasta sekä homeopatiasta. Pialta voi saada myös pienen näytehoidon. Lopuksi nautitaan teetä ja pientä purtavaa.
Ota mukaan pieni peili kasvojoogaharjoitusta varten ja tule mielellään ilman meikkiä eli just sellaisena kuin olet. Käytämme kasvojen hieronnassa Frantsilan eteerisiä öljyjä pohjaöljyyn sekoitettuna. Voit käyttää myös pelkkää hoitoöljyä jos olet herkkä eteerisille öljyille.
Ilmoittadu iltaan linkistä. Hinta 25 € / 2 merkintää sarjakortista / 16 € jäsenet. Tervetuloa viettämään mukavaa hemmotteluiltaa!

Kevätpäivän tasaus on pian täällä - ihanaa! Sen kunniaksi tehdään porukalla 20.3. klo 16. 108 Surya Namaskaraa eli aurinkotervehdystä . Aurinkotervehdykset lasketaan yhteen, eli ei hätää, yksin ei tarvitse tästä urakasta selvitä. Tunti on maksuton ja voit tulla mukaan vaikkei astangaharjoitus olisi sulle ennestään tuttu. Harjoituksen läpi meidät johdattaa ja kannattelee Päivi.
Numeron 108 sanotaan symboloivan universumin ja olemassaolon kokonaisuutta, ja sitä pidetään pyhänä numerona monissa traditioissa. Joogaharjoituksessa numero 1 edustaa keskittymistä yhteen asiaan - hengitykseen ja sen kulkuun kehossa, 0 on ennakko-odotusten määrä astuessani matolle, ja 8 tarkoittaa yhdistymistä ikuisuuden virtaan.
Tervetuloa ottamaan kevät avosylin vastaan ja tutustumaan aurinkotervehdykseen, liikesarjaan johon tiivistyy joogan olemus.

Perjantaina 22.3. Musta jooga saapuu Kouvolaan ja Huiliin. Musta jooga on joogaopettaja Meri Mortin lanseeraama harjoitus, joka tehdään tummasävyisen musiikin tahtiin. Huilissa harjoituksen ohjaa meidän tuttu Anni Malviina, varjoissa kulkija, kuusta lumoutuja, synkkien tarinoiden laulaja ja mustan huumorin ystävä. Hän aloitti joogaharrastuksensa Mustasta Joogasta ja nimenomaan Musta Jooga kuljetti hänet Meri Mortin joogaopettajakoulutukseen. Hän ammentaa inspiraationsa Mustaan Joogaan mm. pohjolan lumoavasta luonnosta, pohjoisen mytologiasta ja musiikista, jonka kautta hän antaa kehon löytää omat luonnolliset liikkeensä. Synkän musiikin ystävänä, dark folk bändin laulajana ja vanhana hevarina Mustassa joogassa hän on kotonaan.
Tumma tarina johdattelee meidät syviin synkkiin vesiin virtausten riepoteltavaksi. Hitaan ja möyriväisen harjoituksen lautturina toimii raskas musiikki. Harjoitus on mielikuvamatka, jossa annamme varjominämme tulla näkyväksi, päästämme irti päivänvalon kahleista ja heittäydymme vapaan liikkeen vietäväksi. Harjoitus sopii kaikille, jotka ovat valmiita painamaan päänsä pinnan alle ja kurkistamaan pohjan pimeyteen. Pimeä ravitsee pinnan valoa syvemmältä.
Mustan joogan hinta on 25 €. Katso lisätietoja linkistä ja varaa oma varjopaikkasi Huilin nurkista.
Maaliskuun ekana viikonloppuna Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään joogafestivaali, ja Sanna on sunnuntaina ohjaamassa Aroma Yiniä Satya salissa klo 13.45-15.15. Huilin tiskillä on arvonta, jossa voit voittaa vapaalipun sunnuntaille. Osallistu arvontaan kun käyt tunneilla, lippu arvotaan sunnuntaina 25.2. Trigger Yin työpajan jälkeen. Festareilla on muhkea ohjelma, luentoja, kiva marketalue ja hyvää ruokaa. Katso linkistä lisätietoja festareista. Toivottavasti nähdään Kaapelilla!
Comentários